Huippumalli Nina Agdal esitteli rantakuntoaan – tyrmäävä näky uimapuvussa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Luonnonlapseksi itseään kuvaileva Sports Illustrated -malli Nina Agdal esitteli taannoin sosiaalisessa mediassa hyvää kuntoaan juoksemalla puolimaratonin juoksumatolla. Tähti on alkanut tekemään mallin töiden ohella uraa myös ravintoneuvojana ja kunto-ohjaajana.

Nina Agdal todisti tuoreiden Instagram-kuviensa myötä sen minkä vuoksi hän on alun perin onnistunut tekemään niin nousujohteisen uran mallina etenkin bikinien ja urheiluvaatteiden parissa. 28-vuotias Agdal poseerasi kuvissaan pinkki uimapuku yllään ja esitteli timmiä rantakuntoaan.

Huippumalli Nina Agdal on lanseerannut oman The Agdal Method -hyvinvointioppaan, joka on saatavana puhelimeen ladattavan sovelluksen muodossa. Nainen haluaa auttaa ihmisiä löytämään heistä itsestään parhaan mahdollisen version ravinnon, liikunnan, mielenterveyden ja itsensä rakastamisen kautta. Metodi näyttää toimineen ainakin malliin itseensä tuoreiden bikinikuvien perusteella.