Realitytähti Larsa Pippen pakeni stalkkeria Miamiin – samalla murtovarkaat iskivät kotiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

The Real Houswives of Miami -sarjasta tunnetun Larsa Pippenin syksy on saanut karun käänteen. Realitytähti on lyhyen ajan sisällä joutunut sekä stalkkerin piinaamaksi että murtovarkauden uhriksi.

Larsa Pippen kertoi Instagram-tarinoissaan matkustaneensa Los Angelesista Miamiin vainoajan vuoksi. Sillä aikaa hänen Los Angelesissa sijaitsevaan kotiinsa iski murtovarkaita. Tiedossa ei ole tarkalleen mitä kaikkea varkaiden mukaan päätyi, mutta The Blast -sivuston mukaan he veivät lukuisia tähdelle tärkeitä ja kallisarvoisia esineitä.

Pippen uskoo varkauden kohdistuneen juuri hänen kotiinsa tähden oman korumalliston saaman julkisuuden ansiosta. Koti on suojattu perusteellisella turvajärjestelmällä, mutta varkaat olivat ratkoneet ongelman katkaisemalla sähköt koko kadulta. Varkaiden kerrotaan myllänneen realitytähden talon niin perusteellisesti, että hän pelkää palata kotiinsa.