Alma Hätönen Paratiisihotellin uima-altaalla – biksupeppu varastaa huomion

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen suosikkijuontaja Alma Hätönen on tullut tutuksi monista ohjelmista niin radiossa kuin televisiossa. Parhaillaan hän emännöi Selviytyjät Suomi Extra -ohjelmaa ja taannoin juonsi myös Big Brotheria. Parhaillaan Hätönen on kuitenkin ehtinyt suunnata etelän aurinkoon, jossa kuvataan parhaillaan Paratiisihotelli-realitysarjan tulevaa tuotantokautta.

Juontamisen ohella Hätönen on ehtinyt nautiskella myös auringosta, sillä hän on julkaissut valokuvia hotellinsa uima-altaalta. Niissä Alma poseeraa muun muassa sinisissä biksuissa ja kehuu samalla takanaan olevaa vesiliukumäkeä. Päähuomion kuvassa vie kuitenkin tarkoituksella hänen biksupeppunsa.

Paratiisihotelli-ohjelman seuraava tuotantokausi kuvataan Kanariansaarilla, jossa hotellit ovat kumisseet tyhjyyttään jo vuoden ajan. Suomalaistiimi saa siis olla kuvauksissa rauhassa ja koronatoimiin on myös kiinnitetty kuvauksissa erityistä huomiota.