Silikonibeiben Only Fans -jäsenyys alennuksessa: ”Aikuisviihdenukke pikkurahalla”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Brittiläinen Amber May on kertonut julkisesti, että hänen unelma-ammattinsa on aikuisviihteen parissa. Haave on konkretisoitunut enemmän oman Only Fans -sivuston avulla. Jäsenyys on nyt alennuksessa.

Rehevillä reisillä ja muhkeilla rinnoilla varustettu Amber May on pannut tilinsä alennukseen ja jäsenyyden voi nyt ostaa kuukaudeksi kolmella punnalla. Hänellä on melkein 128.000 seuraajaa, joten tästäkin kertyy sievoinen summa nopeasti. Sivustolta voi ostaa pitkäaikaisempiakin jäsenyyksiä sekä hankkia Amberille lahjoja.

Rahaa hän myös tarvitsee, sillä 22-vuotias neitokainen on käyttänyt kauneusleikkauksiinsa jo 40.000 euroa. Kasvoissa on reilusti meikkiä ja täyteaineita, joten lopputulos on muovinen. Hän ei omien sanojensa mukaan suunnitellut käyvänsä läpi niin montaa plastiikkakirurgista toimenpidettä, mutta myöntää jääneensä niihin koukkuun.