Miss Suomi Pia Lamberg pulahti biksuissa jääveteen – hyytävä kylpyvideo ei jätä kylmäksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen missikaunotar Pia Lamberg on tehnyt jo vuosien ajan näyttävää malliuraa rapakon takana Yhdysvalloissa, jossa hän on asunut jo vuosien ajan. Kansainvälistä läpimurtoa vielä odottava Lamberg nähdään kuitenkin ajoittain upeissa poseerauksissa hänen omilla sosiaalisen median kanavillaan.

Tällä kertaa Pia on suunnannut hoitamaan kehonsa hyvinvointia suomalaisittain tuttuun ympäristöön, sillä hän on käväissyt pulahtamassa jääkylmässä vedessä. Avannosta Los Angelesissa ei ole kyse, mutta pulahdus tapahtui kylmään veteen, jossa oli mukana jääpaloja. Mittarin mukaan altaan vesi on noin yhdeksänasteista, joten kovin kaukana se ei avannon vedestä ole.

Miss Suomi 2011 Pia Lamberg aiheutti aikoinaan kohun luopumalla missikruunusta kesken missivuoden, jolloin ensimmäinen perintöprinsessa Sara Sieppi peri missikruunun. Sittemmin Lamberg ei ole juuri julkisuudessa paistatellut, mutta sosiaalisessa mediassa hän julkaisee kuviaan aktiivisesti.