Sairastitko jo koronaviruksen? Rokote tehostaa vastustuskykysi kuusinkertaiseksi

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Brittiläisen tutkimuksen mukaan koronavirusta sairastaneille riittää jo yksi rokoteannos, mikä lisää heidän elimistössään olevan vastustuskyvyn kuusinkertaiseksi. Muilla samaan vastustuskykyyn vaaditaan kaksi rokoteannosta.

Tutkimukseen osallistui hoitoalan työntekijöitä, joista osa oli sairastanut koronaviruksen. Tulosten perusteella jatkossa voidaan harkita, voisiko koronaviruksen todistettavasti sairastuneille riittää pelkästään yksi rokoteannos. Terveenä olleille annettaisiin edelleenkin kaksi annosta, BBC uutisoi.

Vasta-ainetestien avulla voitaisiin arvioida tarvittavan rokotteen määrä ja tällöin elintärkeitä varastoja ei käytettäisi turhaan. Tulosten perusteella voidaan myös olettaa, että paras vastustuskyky virusmutaatioille syntyy silloin, jos on sairastanut taudin ja saa sen lisäksi rokotteen.