Game of Thrones siirtyy näyttämöille – Broadway-teatteriesitys työn alla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

HBO:n Game of Thrones -sarja päättyi jo pari vuotta sitten, ja niiden pohjana toimivan kirjasarjan viimeisiä osia on saatu odotella vuosien ajan. Pian Game of Thronesin maailmaan sukelletaan kuitenkin suunniteltujen spinoff-sarjojen lisäksi myös uudessa formaatissa, teatterin lavalla.

Kirjailija George R.R. Martin on paljastanut työstävänsä kirjoihinsa pohjautuvaa näytelmää. Näytelmä sijoittuisi aikaan 16 vuotta ennen HBO-sarjan tapahtumia, ja siinä nähtäisiin todennäköisesti liuta tuttujen hahmojen nuorempia versioita. Näytelmässä seurattaisiin Harrenhalin turnajaisina tunnettua tapahtumaa, johon on viitattu Martinin kirjoissa ja tv-sarjassa.

George R.R. Martin työstää esityksen käsikirjoistusta näytelmäkirjailija Duncan Macmillanin kanssa. Näytelmän ensi-iltaa kaavaillaan The Hollywood Reporter -lehden mukaan New Yorkin Broadwaylle, Lontoon West Endiin ja Australiaan vuodelle 2023.