Sylvester Stallone suunnittelee Rocky-televisiosarjaa

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Nyrkkeilijä Rocky Balboa lukeutuu Rambon ohella tunnetumpiin Sylvester Stallonen valkokankaalla esittämiin hahmoihin. Rocky on esiintynyt vuodesta 1976 lähtien yhteensä jopa kahdeksassa elokuvassa. Hahmon tarina ei kuitenkaan vaikuta vielä päättyneen.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Sylvester Stallone on paljastanut suunnittelevansa parhaillaan Rocky-televisiosarjaa, jolle hän on jo alkanut kirjoittamaan varsinaista käsikirjoitusta edeltävää treatment-suunnitelmaa. Sarja sijoittuisi aikaan ennen ennen ensimmäisen elokuvan tapahtumia. Stallonen mukaan siinä seurattaisiin mullistuksien täyttämää aikakautta 1960-luvulta lähtien nuoren Rocky Balboan silmin.

Luonnollisesti nuoren Rockyn roolissa tultaisiin näkemään uusi näyttelijä. Sylvester Stallone ei kuitenkaan paljastanut, kenet hän haluaisi nähdä nyrkkeilijän roolissa. Sarja on toistaiseksi vielä varhaisessa vaiheessa suunnitteluasteella, mutta Stallonen kaltaisella nimellä ei todennäköisesti olisi vaikeuksia saada nimikettä tuotantoon suoratoistopalveluissa.

 

Lue myös Pamela Andersonilta väite Sylvester Stallonesta: ”Olisi ostanut asunnon yhteisestä yöstä”

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Sly Stallone (@officialslystallone) jakama julkaisu

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.