Uskomatonta! Vallilan surmaaja saattoi välttää tuomion valehtelemalla ikänsä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Helsingin Vallilassa tapahtui viime vuoden lokakuussa ihmisen kuolemaan johtanut puukotus. Yksi tekijöistä oli tapahtuman aikaan 14-vuotias. Todellisuudessa hän on todennäköisesti ainakin kaksi vuotta vanhempi.

Sosiaalisessa mediassa ja katukielessä puhutaan niin sanotuista partalapsista. Nimitys voidaan kokea loukkaavana, mutta siinä on myös totuuden siemen, sillä osa viranomaisista epäilee esimerkiksi joidenkin turvapaikan hakijoiden valehdelleen ikänsä. He saattavat näyttää huomattavasti ikäistään vanhemmalta.

Näin kävi myös äskettäin Vallilan puukotuksessa, jossa yksi tekijäksi epäilty jätettiin tuomitsematta nuoren ikänsä vuoksi. Rikosvastuun välttänyt poika todettiin myöhemmin iänmäärityksessä jopa kaksi vuotta vanhemmaksi. Iltalehden uutisen mukaan käräjäoikeus ei suostunut pojan vangitsemiseen iänmäärityksestä huolimatta, joten hän on nyt vapaa.

Alaikäisillä on perinteisesti enemmän oikeuksia kuin velvollisuuksia, joten tämä voi houkutella paperittomia maahantulijoita valehtelemaan syntymäaikansa. Ylen tekemän uutisen mukaan viranomaiset teettivät viime vuonna ainoastaan yhdeksän oikeustieteellistä ikäarviota. Vuonna 2016 niitä tehtiin 630 kappaletta.