Rita Ora nautti rantaelämästä – poseerasi biksuissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittiläin poptähti Rita Ora on ollut alkuvuodesta otsikoissa muun muassa koronarajoitusten rikkomisesta suurten syntymäpäiväjuhlien merkeissä. Nyt 30-vuotias laulaja ja lauluntekijä on kuitenkin otsikoissa aivan toisenlaisissa, keväisemmissä merkeissä.

Parhaillaan Australiassa väliaikaisesti asuva Rita Ora on päässyt saarivaltiossa nauttimaan huomattavasti Iso-Britannian ilmastoa lämpimämmistä säistä. Poptähti nautti taannoin auringosta Sydneyn Bondi Beachilla ja jakoi Instagramissa sarjan kuvia, joissa hän poseeraa kameralle oransseissa bikineissä.

Rita Ora asuu parhaillaan Australiassa töiden vuoksi. Hänet nähdään The Voice -laulukilpailun australialaisen version tuoreella tuotantokaudella. Hän toimii yhtenä ohjelman tämänhetkisistä tuomareista Keith Urbanin, Jessica Mauboyn ja Guy Sebastianin rinnalla.