Temptation Islandin Juuso Lehmusvyöry avioerosta: ”Voi olla kusipäistä ja itsekästä”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Temptation Island Suomi -ohjelmasta tuttu Juuso Lehmusvyöry on sinkku. Hänen kihlattunsa Vilma Karjalaisen tiet erosivat talvella yhteisymmärryksessä. Heillä on pian vuoden täyttävä tytär.

Pikkulapsiperhearki voi olla raskasta, mikä osaltaan asettaa haasteita parisuhteelle. Vilman ja Juuson tapauksessa kysymys ei kuitenkaan ole ollut tästä ja ero tulikin monille yllätyksenä. Juuso Lehmusvyöry haluaa tuoda mielipiteensä esimerkiksi koronavirusrokotteeseen liittyen ulos avoimesti ilman, että hänet yritetään vaientaa. Miehellä on mielestään oikeus omaan mielipiteeseensä siinä missä muillakin on omaansa.

– Oon tässä nyt kuukauden verran tuonut esille somessani epäkohtia ja sensuroitua tietoa maailmalla vallitsevasta tilanteesta. Vaikka on paljon tullut posia, niin ikävä kyllä joukkoon mahtuu sellaista huutelua kun ”oot harhainen Salaliittoteoreetikko, mene hoitoon”, Lehmusvyöry aloittaa Facebookissa ja kertoo, että ei halua uskoa vain yhtä totuutta asioista.

Hän kertoo, että on olemassa paljon asioita mitä valtamedia ei kerro. Hänen mukaansa koronavirukseen ja rokotuksiin liittyy paljon asioita, joihin jokaisen tulisi perehtyä ilman, että uskoo sokeasti kaiken mitä viranomaiset kertovat.

– Surullisinta tässä kaikessa on ehkä se että mun tarkoitus ei ole mitenkään paha. Vaan se otetaan pahana, kun ei itse uskalleta ottaa asioista selvää. Mut näinhän se on. Mukavampi on elää illuusiossa, kun kohdata epämukava todellisuus. Mulle annettiin vaihtoehto. Valita toksinen suhde, vai jatkaa näiden puhumista somessa, mä en vaan voi olla hiljaa. Tämä voi olla monen mielestä kusipäistä ja itsekästä, varsinkin kun meillä on yhteinen lapsi. Jos olet sitä mieltä, niin fine ole. Mut älä tule sitä mulle kertomaan, Lehmusvyöry niputtaa.