Lola Odusoga paljasti olleensa jo vuoden kihloissa – onnistui salaamaan asian

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lola Odusoga nousi julkisuuteen jo vuonna 1996 tultuaan kruunatuksi Miss Suomeksi ja sijoituttuaan myöhemmin kolmanneksi kansainvälisissä Miss Universum -kilpailuissa. Kuuluisuudesta huolimatta tähti on kuitenkin onnistunut varjelemaan yksityisyyttään tarkkaan. Nyt hän paljastaa pystyneensä jopa salaamaan parisuhdestatuksensa pitkän aikaa.

Tuoreessa Yksityisyys on aliarvostettua -blogikirjoituksessaan Lola Odusoga kirjoittaa menneensä vähin äänin kihloihin keväällä 2020. Tähti on onnistunut salaamaan julkisuudelta hyvin koko parisuhteensa. Se on nimittäin jatkunut jo vuodesta 2016 saakka.

– Moni on ihmetellyt, kuinka se on mahdollista. Helposti. Se onnistuu kun ei jaa yhteiskuvia somessa, eikä käy yhdessä poseeramassa kameroille julkisissa tilaisuuksissa. Asiaa helpottaa myös se, ettei suhteen toinen osapuoli ole julkisuuden henkilö, Lola Odusoga kirjoittaa.

18-vuotiaasta saakka julkisuudessa olleen Odusogan mukaan yksityisyyttä osaa arvostaa toden teolla vasta sen menettämisen myötä. Yksityisasioitaan harvoin edes sosiaalisessa mediassa kertova tähti kertoo halunneensa kihlauksen salaamisella ikään kuin kokeilla, onnistuisiko hän pitämään asian vain itsensä ja lähipiirinsä tiedossa. Tähden mukaan se lopulta onnistui.