Parivaljakko käyttänyt yli kaksi miljoonaa dollaria kauneusleikkauksiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme aiemmin Jessica Alvesin matkustaneen Los Angelesiin tapaamaan muun muassa kauneusleikkauksiin koukussa olevia ystäviään. Aiemmin Ihmis-Ken -nimellä tunnettu Jessica Alves pääsi yhteishaastatteluun Hollywoodin muovikuninkaan Justin Jedlican kanssa.

Tapaaminen on ensimmäinen sen jälkeen, kun Jessica on vaihtanut sukupuoltaan korjausleikkauksen avulla. Molemmat plastiikkakirurgian elävät taidonnäytteet kertovat käyttäneensä kauneusleikkauksiin yhteensä miljoona dollaria, eli noin 850.000 euroa. Jessica Alves ei ole kertomansa mukaan valmis, vaan suunnittelee jo seuraavaa toimenpidettä.

Jessica Alves haluaisi entistäkin suuremman takamuksen, mutta jopa Justin Jedlica on huolissaan siitä, että nainen menee muutoksissa liian pitkälle ja ottaa turhia riskejä. Hän kuitenkin huomaa, että Jessica Alves on nykyään aidosti nainen ja enemmän keskittynyt elämäänsä.