Tämä Bugatti on maailmanhistorian kallein auto – vain yksi kappale myyntiin

Autot Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ranskalaisen automerkki Bugattin menopelit ovat harvemmin edullisia, mutta yhtiön tuorein luomus on jo omaa luokkaansa. La Voiture Noire -nimistä autoa on kuvailtu kaikkien aikojen kalleimmaksi uudeksi autoksi. Sitä valmistetaan vain yksi kappale.

La Voiture Noire on edelleen valmisteilla, mutta on määrä valmistua pian. Bugatti on jo julkaissut Twitter-tilillään kuvia testiradalla ajettavasta mustasta ajoneuvosta. Auton kehittämiseen on The Drive -sivuston mukaan kulunut jopa 65 000 työtuntia.

Nollasta sataan 2,5 sekunnissa kiihtyvän sekä 420 kilometrin tuntivauhdin saavuttavan La Voiture Noiren pohjana on toiminut Bugatti Chiron, ja kyseisen ajoneuvon tavoin se on varustettu kahdeksanlitraisella 16-sylinterisellä mooottorilla. Auto on jo myyty ennakkoon veroineen noin 15 miljoonan euron hintaan. Ostajan henkilöllisyys ei ole toistaiseksi tiedossa.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.