Anna Puu synnytti lapsen – suloinen vauvakuva sekoitti somen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Anna Puu paljasti joulukuussa odottavansa lasta. Tähdelle itselleen kyseessä on toinen lapsi, mutta vauvan isälle Jukka Immoselle esikoinen. Anna on esitellyt somessa ajoittain raskautensa edistymistä, mutta nyt raskaus on saanut onnellisen lopun ja perhe ihastuttavan uuden pienokaisen.

Anna julkaisi nyt Instagramissa valokuvan, jossa hän poseeraa pienokaisensa kanssa. Kuva sai nopeasti suuren suosion sosiaalisessa mediassa. Onnellinen äiti kertoo kuvatekstissä, että perheen ihastuttava tulokas on poika.

– The Ultimate Intergalactic Love Odyssey #kapselipoika #rakkausgalaksiträjähtelee, Anna Puu kirjoittaa.

Anna Puu ja tuottaja Jukka Immonen ovat seurustelleet vuodesta 2016 lähtien. Tähden huhuttiin taannoin lähtevän mukaan Vain elämää -sarjan uudelle tuotantokaudelle, mutta hän itse torppasi väitteet nopeasti. Annalla on nimittäin laskettu aika samalla viikolla, kun tuotannon kuuluisi alkaa.