Demi Lovatolta raju paljastus – käytti crackia, metamfetamiinia ja heroiinia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti ja näyttelijä Demi Lovato oli vaarassa kuolla kesäkuussa 2018. Tuolloin tähti otti yliannostuksen fentanyylillä jatkettua oksikodonia ja heroiiinia. Lovato kuitenkin selvisi, ja on nyt avautunut kokemuksistaan kohtalokkaaseen tilanteeseen johtaneina viikkoina.

Demi Lovato kertoo Dancing With the Devil -dokumenttisarjassa käyttäneensä eräänä yönä sekaisin metamfetamiineja, MDMA:ta, kokaiinia, alkoholia, kannabista ja oksikodonia. Tähden mukaan hän on yllättynyt, kuinka hän selvisi siitä hengissä. Kaksi viikkoa myöhemmin hän kokeili ensi kertaa crackia ja heroiinia.

– Aloitin niiden viihdekäytön. On kuitenkin selvää, ettei heroiinia voi viihdekäyttää tulematta riippuvaiseksi siitä, Lovato kuvaili Page Six -sivuston mukaan.

Demi Lovaton mukaan hän kirjoitti Sober-hittinsä tajuttuaan tulleensa riippuvaiseksi heroiinista. Tähit oli kuitenkin onnistunut piilottelemaan riippuvuuksiaan läheisiltään ja jopa parhailta ystäviltään.