Amazonin upporikas perustaja Jeff Bezos lähtee avaruuteen – matkaseuraksi pääsee rahalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman rikkaimpiin ihmisiin lukeutuva Amazon-yhtiön perustaja Jeff Bezos on ilmoittanut lähtevänsä avaruuteen. Upporikas mies aikoo lähteä matkalle jo ensi kuussa ja ottaa mukaansa veljensä. Kyseessä on Bezosin mukaan hänen lapsuutensa unelma, joka on nyt muuttumassa todeksi.

Avaruusmatka on toteutumassa Bezosin perustaman Blue Origin -avaruusyhtiön The New Shepard -raketilla. Yhtiö perustettiin toteuttamaan miehitettyjä avaruuslentoja turistikäyttöön, ja yhtiön perustaja pääsee nyt itse kokeilemaan sen tuotteita. Historiallinen avaruuslento on miljardöörin ilmoituksen mukaan määrä toteuttaa 20. heinäkuuta. Vain pari viikkoa aiemmin Bezos jättää Amazonin johtajan paikkansa.

Samalle avaruuslennolle on pääsemässä mukaan ainakin kolmas matkustaja, joka valitaan Blue Originin järjestämällä julkisella huutokaupalla. Tällä hetkellä korkein tarjous tästä lentolipusta on 2,8 miljoonaa dollaria, eli noin 2,3 miljoonaa euroa. Voittaja valitaan tämän viikon lopussa huutokaupan päättyessä. The New Shepard -rakettiin mahtuu kuusi matkustajaa.