Se piti paikkansa! ABBA teki paluun – julkaisi jo tänään uutta musiikkia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme viime viikolla tiedoista, joiden mukaan kaikkien aikojen tunnetuimpiin ruotsalaisyhtyeisiin lukeutuva ABBA on tekemässä paluuta. Yhtye paljasti tuolloin sosiaalisessa mediassa valmistautuvansa ABBA Voyage -projektiin, ja tänään yhtye vahvisti tiedotustilaisuudessa tekevänsä paluun ja julkaisevansa uutta musiikkia.

Yhtyeen vuosikymmeniä odotetun paluun kaksi ensimmäistä kappaletta ovat I Still Have Faith In You ja Don’t Shut Me Down. Kappaleet tulivat kuunneltavaksi heti, joten tänään on ABBA-yhtyeen fanien todellinen onnenpäivä.

ABBA julkaisee uutta musiikkia 39 vuoden tauon jälkeen. Suunnitteilla on myös kiertue ja yhtyeen taipaleeseen paneutuva dokumenttielokuva. Tuleva kiertue on kauan suunnitteilla ollut hologrammikiertue. Kiertueella ABBA-yhtyeen jäsenet, eli Anni-Frid Lyngstad, Benny Andersson, Björn Ulvaeus ja Agnetha Fältskog, tullaan näkemään lavalla hologrammimuodossa nuorempina versioinaan. ABBAn oli määrä julkaista kaksi uutta kappaletta jo vuonna 2018, mutta viivästymisen vuoksi julkaistavien uusien kappaleiden määrä on kasvanut viiteen.