Suomen yötaivaalla nähtiin erikoinen valoilmiö – syy selvisi viimein Yhdysvalloissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomen ja monien muiden maiden taivaalla todistettiin maanantain ja tiistain välisenä yönä näyttävää ilmiötä. Yötaivaalla loisti kirkas valoilmiö, joka näkyi ensin noin 22:40 ja myöhemmin 0:15. Kirkkaasta ja alaspäin laskeutuneesta valosta tehtiin lukuisia havaintoja eri puolilla Suomea.

Kuvia havainnoista kerättiin Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan Taivaanvahti-palveluun. Taivaanvahti on vahvistanut ilmiön taustalla olleen Atlas V -kantoraketin laukaisu. Landsat 9 -kartoitussateliitin maata kiertävälle radalle kuljettanut Atlas V laukaistiin Kalifornian Vanderbergin tukikohdasta kello 21:12 Suomen aikaa.

Ilmiötä todistettiin Suomessa kahdesti, sillä raketti nähtiin Tähdet ja avaruus -lehden mukaan harvinaisesti kahdella peräkkäisellä rakettikierroksella. Toisin sanoen raketti ehti noin puolentoista tunnin aikana kiertämään maapallon kerran. Atlas V -kantoraketista tehtiin havaintoja Suomen lisäksi myös muun muassa Ruotsissa, Hollannissa ja Iso-Britanniassa. Suomessa päästiin ihastelemaan taannoin myös venäkäisen Sojuz-raketin laukaisua.