Lahti: Huumehörhö kärähtänyt ratista jo 18. kertaa vuoden sisään

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta maanantai-iltana Lahden Hennalassa. Miestä voidaan kuvailla niin sanotusti poliisin tutuksi.

Poliisipartio havaitsi liikennevalvonnan yhteydessä henkilöauton, jonka kuljettajalla ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta hän ei suostunut huumepikatestiin.

– Hänet vietiin verikokeisiin asian selvittämiseksi. Tämä oli miehen 18. kulkuneuvon kuljettaminen vuoden sisään, Hämeen poliisista kerrotaan.