Holhouksesta vapautunut Britney Spears kiitti Free Britney -liikettä: ”Sanat eivät riitä”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Britney Spears ei ole enää ainakaan toistaiseksi isänsä Jamien holhouksen alaisena. Tähden isän tilalle laulajan omiaisuudesta huolehtimaan nimettiin taannoin oikeudessa väliaikainen holhooja. Lopullinen päätös holhousvastuun päättymisestä tehdään myöhemmin syksyllä.

Britney Spearsin holhouskuvio oli esillä mediassa pitkälti Free Britney -someliikkeen ansiosta. Nyt tähti onkin kiittänyt sosiaalisessa mediassa fanejaan siitä, että he ovat auttaneet häntä isänsä holhouksesta eroon pääsemisessä. Britneyn mukaan sanat eivät riitä kuvaamaan, kuinka kiitollinen hän on #FreeBritney-liikkeelle ja faniensa lannistumattomuudelle.

– Itkin eilen illalla kaksi tuntia koska fanini ovat aivan parhaita ja tiedän sen, Britney kirjoitti.

Britney Spears juhlisti voittoaan matkustamalla Tyynellämerellä sijaitsevaan Ranskan Polynesiaan. Tähden holhouskuvioihin liittyvät jatkosuunnitelmat selviävät oikeudessa 12. marraskuuta.