Viihteen suurmies Seppo Kahilainen on kuollut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisen viihdehistorian yksi suurimmista vaikuttajista, Seppo Kahilainen, on kuollut. Hänet muistetaan muun muassa Dex-Viihde -ohjelmatoimiston sekä RantaRock ja Saapasjalkarock -festivaalien perustajana. Esimerkiksi RantaRockista tuli lopulta lähes ikoninen kesätapahtuma.

– Seppo Kahilaisen merkitys suomalaiselle viihteelle oli niin perustavaa laatua, että sitä on vaikea ymmärtää. Seppo oli mukana lähes jokaisen pitkän linjan viihdetaiteilijan uralla tavalla tai toisella. Itselläni hän toimi keikkamyynnin primus motorina 1990-luvun kulta-aikoina, Staran päätoimittaja Jocka Träskbäck kuvailee edesmenneen Kahilaisen merkitystä.

Den-Viihteen hyppykurssilla olivat vuonna 1996 mukana mm. Nylon Beat, 7. taivas, Juustopäät, Tino Singh, Inka ja Poju. Kuva: Jocka Träskbäckin kotiarkisto

Kahilainen muistetaan viihdealan vaikuttajan lisäksi myös innokkaana laskuvarjohypyn harrastajana, hyppymestarina ja Jyväskylän laskuvarjokerhon puheenjohtajana. Hän saattoi myös suuren joukon viihdealan tähtiä laskuvarjohypyn pariin, kun hänen johtamansa Dex-Viihde -ohjelmatoimisto järjesti artisteille hyppykursseja Tikkakoskella.

Vielä kaksi päivää sitten Seppo Kahilainen kertoi sosiaalisessa mediassa suuntaavansa perjantaina sairaalaan operaatioon, ja hän päätti viestinsä sanoihin ”Hyvillä mielin eteen päin”. Se jäi hänen viimeiseksi julkiseksi viestikseen. Suomalaisen viihteen suurmies tullaan muistamaan, sillä hän jätti vuosikymmenten aikana ikimuistoisen jälkensä valtaosaan suomalaisista menestysartisteista.