Dwayne ”The Rock” Johnson räppäriksi – esiintyy hiphop-legendan levyllä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Painikehistä kuuluisuuteen noussut ja nykyään parhaiten näyttelijänä tunnettu Dwayne ”The Rock” Johnson on kokeillut uutta aluevaltausta. Tähti esittelee taitojaan räppärinä hophop-legenda Tech N9nen uudella albumilla.

Dwayne Johnson vierailee Tech N9inen Asin9ne-albumin kappaleella Face Off, jossa mukana ovat myös Joey Cool ja King Iso. Tähti hehkutti Twitterissä kyseessä olevan hänen ensimmäinen rap-kappaleensa. Kappaleesta on sittemmin julkaistu myös musiikkivideo, jossa Johnson on mukana.

Johnson kertoo Variety-lehdelle hiphop-piireistä tunnettujen ystäviensä yrittäneen saada häntä vierailemaan levyillään vuosikymmenten ajan. Toimintatähden mukaan hän tiesi hetken viimein tulleen Tech N9nen lähestyttyä häntä viestitse. Johnson on nimittäin ollut arvostetun räppärin suuri fani jo kauan aikaa, ja kaksikko pääsi viimein tapaamaan kasvotusten HBO:n Ballers-sarjan kuvauksissa joitain vuosia sitten.