Humalainen häiriköi ravintolassa – Woody Harrelson antoi nyrkkinsä puhua

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pitkän linjan Hollywood-näyttelijä Woody Harrelson tunnetaan muun muassa Menetetty maa ja Nälkäpeli -elokuvista sekä True Detective -sarjasta. 60-vuotias tähti oli keskiviikkona mukana välikohtauksessa Yhdysvaltojen pääkaupungin, Washington, D.C.:n Watergate-hotellissa. Hän päätyi lyömään toista miestä hotellin kattoterassilla.

Tilanne sai silminnäkijöiden mukaan alkunsa humalaiselta vaikuttaneen miehen otettua kuvia Woody Harrelsonista ja tähden tyttärestään. Näyttelijä oli pyytänyt miestä lopettamaan ja poistamaan kuvat. Kuvaaja ei kuitenkaan suostunut, vaan hyökkäsi Harrelsonia kohti ja yritti näyttelijän mukaan tarttua tämän kaulaan. Harrelson vastasi eleeseen lyömällä miestä.

Poliisin mukaan kyse oli ilmeisestä itsepuolustuksesta. NBC-uutissivuston mukaan tapausta tutkintaan parhaillaan. Harrelsonilla on yksi teini-ikäinen ja kaksi parikymppistä tytärtä, mutta tiedossa ei ole kuka tyttäristä oli hänen mukanaan hotellissa. Näyttelijä nähdään seuraavaksi valkokankaalla ottamassa mittaa Tom Hardysta Venom: Let There Be Carnage -elokuvassa.