Addison Rae sai bannit TikTokiin – reaktiosta valtava hitti

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Somevaikuttaja Addison Rae on TikTokin kolmanneksi seuratuin henkilö 85 miljoonalla seuraajalla. Taannoin 21-vuotiasta tähteä ja hänen fanejaan odotti somepalvelussa kuitenkin tyly yllätys. Hän vaikutti saaneen potkut somepalvelusta.

Addison Rae jakoi Twitterissä ruutukaappauksen TikTokissa saamastaan viestistä. Sen mukaan Rae oli saanut pysyvän porttikiellon eli bannit TikTokiin yhteisön sääntöjen rikkomisesta.

– Aika hankkia työpaikka, Addison Rae vitsaili.

Pysyvä porttikielto jäi kuitenkin lopulta vähemmän pysyväksi, sillä Rae on sittemmin jälleen päässyt käyttämään TikTokia normaaliin tapaan. Toistaiseksi on kuitenkin epäselvää, mistä tähden yllättävä porttikielto palveluun johtui vai oliko kyseessä pelkkä virhe. TikTok saattaa langettaa pysyvän porttikiellon käyttäjälle, joka on jakanut esimerkiksi väkivaltaista, seksuaalista, itsetuhoista, viharikoksia tai kiusaamista sisältävää materiaalia.