Nerokasta! Näin yksinkertaisesti avokado säilyy tuoreena pidempään

Ruoka · Tim Isokivi

Avokado on monenlaisessa ruoanlaitossa suosittu ja terveellinen hedelmä. Monille kotikokeille tuskastumista aiheuttaa kuitenkin yksi piirre hedelmässä. Avokado on parhaimmillaan tietyn kypsyisenä, mutta esimerkiksi halkaistu hedelmä ei pysy tuoreena järin kauaa.

Avokado tummenee erittäin nopeasti, mutta sen tuoreena pitämiseen on tarjolla erilaisia niksejä. Sosiaalisessa mediassa levinneissä videoissa halkaistu avokado neuvotaan säilömään vedellä täytettyyn astiaan. Näin sen pitäisi säilyä tuoreena jopa yön yli.

Avokadon tuoreena pitämiseen on myös toisenlaisia vinkkejä. Yksi niistä on valella hedelmän pintaa sitruunamehulla ennen sen säilömistä suljettuun astiaan. Vielä yksinkertaisempi neuvo on yksinkertaisesti kääriä hedelmä tiiviisti esimerkiksi muovikelmuun.