Vaatteiden verkkokaupasta runsaasti valituksia KKV:lle – kuluttajat kokevat tulleensa huijatuksi

Digi Lifestyle Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV kertoo saaneensa runsaasti valituksia verkossa toimivasta vaatteiden ja muodin verkkokaupasta. Monet Helsinki-muoti.com-verkkokaupasta ostaneet kuluttajat ovat kokeneet tulleensa huijatuksi.

KKV:n mukaan asiakkaille ovat aiheuttaneet harmia esimerkiksi tuotteet, jotka eivät ole vastanneet sovittua laadultaan tai kooltaan. Osalle tilaukset eivät ole saapuneet lainkaan. Verkkokaupan on myös annettu ymmärtää olevan suomalainen, vaikka todellisuudessa toimitukset saapuvat Kiinasta.

Verkkokaupan sivuilta puuttuvat KKV:n mukaan tiedot yrityksen nimestä ja osoitteesta. Kyseessä on Euroopan kuluttajakeskuksen mukaan todennäköisesti saksalainen dropshopping-verkkokauppa. Se tarkoittaa kauppaa, jonka tuotteet toimittaa kolmas osapuoli.

– Kuluttajien kannalta EU:n ulkopuolelta toimitettaviin tilauksiin liittyy muutamia sudenkuoppia: kuluttajan pitää maksaa tulli ja peruutustilanteessa palautuskulut ulkomaille ovat kalliimmat, jos myyjä on ilmoittanut, ettei vastaa niistä, KKV:n johtava asiantuntija Mikko Saastamoinen kertoo tiedotteessa.

KKV:lle on tehty valituksia myös esimerkiksi vantaa-fashionoutlet.com ja ake-soresault.com -verkkokaupoista. Saastamoinen huomauttaa, että luotettavat verkkokaupat ilmoittavat yhteystiedot selkeästi piilottelun sijaan.