Salarakas poseerasi kylpyhuoneessa – biksut pienet kuin postimerkit

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Newyorkilaisella strippiklubilla työskennellyt Lani Blair tuli yhdessä yössä koko maailman tietoisuuteen hänen jäätyään kiinni koripalloilija Tristan Thompsonin kanssa vehtaamisesta. Sittemmin nainen on esiintynyt mallina sosiaalisessa mediassa ja saavuttanut vankan fanijoukon.

Pian miljoonan seuraajan rajan ylittävä Lani Blair on julkaissut viime aikoina kuvia, joissa hänellä ei ole juurikaan meikkiä kasvoissa. Sen sijaan upea vartalo on päässyt kuvissa pääosaan. Hänellä on muhkeat muodot, joita nainen korostaa erilaisilla alusasuilla, kuten nahkaisilla hepeneillä.

NBA-tähti Tristan Thompson vietti Lani Blairin kanssa yön vain hetki ennen hänen ja Khloe Kardashianin True-tyttärensä syntymää. Ei ole ensimmäinen kerta, kun salarakkaat nousevat julkisuuteen. Suomessakin on useita tapauksia, joissa tunnettuja miehiä heilastelleet naiset ovat saaneet lisäpontta uralleen. Toisinaan kyseessä on etukäteen suunniteltu mediatemppu.