Tinder-treffeille nolo loppu: Ella Toivaisen deittikumppani valehteli kaiken

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Big Brother Suomi ja Selviytyjät -ohjelmassa esiintynyt Ella Toivainen on jakanut noloimman kokemuksensa Tinder-treffeistä. Hän kertoo, että oli mennyt deiteille miehen kanssa, joka lopulta paljasti valehdelleensa aivan kaiken itsestään.

– Juttelin jonkin aikaa Tinderissä yhden miehen kanssa. Treffeillä minulle selvisi, että tämä mies oli valehdellut itsestään aivan kaiken muun paitsi nimen ja kuvat. Hetken nauroimme asialle, mutta emme nähneet enää toista kertaa, Ella kertoo Tinderin parhaat -sivustolla.

Ellan mukaan hän ei ole käynyt kovinkaan paljoa treffeillä Tinderissä tapaamiensa ihmisten kanssa. Hän kuitenkin muistaa myös toisen kiusallisen kerran, jolloin treffikumppani alkoi syömisen jälkeen samantien ehdottelemaan sänkytouhuja, vaikka heidän välillään ei ollut kemiaa.