Eivätkö hiihto tai lenkkeily innosta? Sulata joulukinkku sähköpyörällä

Fitness Lifestyle · Terhi Piiroinen

Eteläisessä Suomessa on mahdollista polkupyöräillä edelleen suhteellisen järkevissä olosuhteissa. Pohjoiseen mentäessä se vaatii lumen ja kovien pakkasten vuoksi hieman enemmän pukeutumista, suunnittelua ja sisua. Sähköpyöräilyssä pakkanenkaan ei ole ongelma, kun muistaa pari seikkaa sähköavusteisen pyörän akusta ja sen lataamisesta.

Pyöräliiton mukaan siinä, missä auto saattaa pakkasaamuna tehdä temput, tämän päivän sähköpyörä on varsin varmatoiminen kulkupeli säällä kuin säällä. Akun kesto ei paukkupakkasilla yllä välttämättä kesäkelien tasolle, mutta akut ja moottorit toimivat yleensä ihan hyvin kylmälläkin säällä. On tosin tärkeää muistaa, ettei akkua tule ladata kylmänä, sillä tämä voi heikentää akun kykyä ottaa varausta vastaan jatkossa.

– Sähköpyörällä voi selättää talven, sillä se on omimmillaan juuri silloin, kun pyöräilyolosuhteet vaikeutuvat. Eteneminen omin lihasvoimin esimerkiksi raskaassa loskassa tai paksussa lumessa voi käydä ihan tosissaan kunnon päälle, mutta kehnoistakin keleistä selviää, kun moottori tarvittaessa avustaa. Tämä tutkitusti madaltaa kynnystä lähteä liikkeelle ja kannustaa ajamaan pidempiä matkoja. Esimerkiksi Ruotsissa sähköpyörän ostaneiden talvinen työmatkapyöräily kolminkertaistui, tietää Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistinen.