Rihannan vahanuken kasvot hämmentävät – näyttää tutulta brittipopparilta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kuuluisuuksia esittävät vahakabinettien vahanuket eivät aina onnistu näyttämään esikuviltaan. Toisinaan lopputulokset ovat niin epäonnistuneita, että ne herättävät hämmennystä ja jopa suoranaista raivoa faneissa.

Berliinin Madame Tussauds -vahakabinetissa on ollut vuodesta 2011 lähtien esillä poptähti Rihannaa esittävä nukke. Taannoin vahanuken yleisilmettä uudistettiin jouluisella tavalla, minkä myötä hän sai myös uudenlaisen kampauksen. Lopputulos ei kuitenkaan ollut fanien mieleen.

Rihannan vahanuken uutta ilmettää puitiin runsaasti sosiaalisessa mediassa. Monien silmissä nukke ei näyttänyt enää juurikaan Rihannalta. sen sijaan hahmoa verrattiin esimerkiksi brittiläiseen laulaja-lauluntekijä Lily Alleniin ja New Jerseyn täydelliset naiset -realitysarjan Teresa Giudiceen.