Suomalaiset arvostavat taas käsitöitä – trendi näkyi myös pukinkontissa

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Pandemia on palauttanut ihmisten arvomaailmaa vanhoille perinteisille urilleen ja kannustanut ihmisiä panostamaan perheeseen ja kotiin. Samalla perinteisten harrastusten, kuten käsitöiden ja nikkaroinnin suosio on kasvanut. Ilmiö näkyy myös suomalaisissa käsityöliikkeissä.

– Paikallisuuden ja vastuullisuuden merkitys asiakkaiden ostopäätöksissä on vahvistunut merkittävästi pandemian aikana. Suomalaisia ja varsinkin paikallisten käsityöyrittäjien tuotteita myyvässä Taito Shop -myymäläketjussa ilmiö on otettu ilolla vastaan, Käsi- ja taideteollisuusliitto Taitoliitto ry kertoo.

Pandemian aikana suomalaiset ovat innostuneet villapaitojen neulomisesta aivan uudella tavalla. Vuosikausia suomalaisten klassikko joululahjana ovat olleet käsin neulotut villasukat. Villasukkaperinne ei katkea, mutta tänä vuonna neulottiin lahjaksi myös villapaitoja. Käsityöläiset suosivat kotimaista villaa. Eräs alan suosituista somettajista on tamperelainen Heli Nikula, jolla on yli 30 000 seuraajaa Instagramissa.