Addison Rae uhkeana kuvissaan: ”Ugh!”

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Somevaikuttaja Addison Rae oli taannoin TikTokin kolmanneksi seuratuin henkilö peräti 85 miljoonalla seuraajallaan, kun hän sai yllättäen bannit somepalveluun. Tuolloin Rae jakoi kuvan tilanteesta Twitterissä ja kertoi saaneensa pysyvän porttikiellon palveluun.

Nyt somejulkkis on poseerannut upeissa kuvissa valkoisessa topissa. Hän on nykyisin erittäin suosittu myös muissa somekanavissa, ja tällä kertaa julkaisut on tehty Instagramin puolella. Yhden suuren suosion syistä voi todeta myös näistä kuvista.

Tiktok ei lopulta voinut antaa suosikkitähdelle pysyvää porttikieltoa, joten hänen tilinsä palautettiin normaaliksi. Syytä sekoiluun ei tiedetä. TikTok saattaa langettaa pysyvän porttikiellon käyttäjälle, joka on jakanut esimerkiksi väkivaltaista, seksuaalista, itsetuhoista, viharikoksia tai kiusaamista sisältävää materiaalia.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.