Nälkäinen näpistelijä kiinni Rihimäellä – ei ollut ensimmäinen kerta

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Näpistelijät työllistävät ehdottomasti eniten kaupoissa työskenteleviä vartijoita ja järjestyksenvalvojia. Osa varastaa myymälästä arvoltaan vähäisiä tuotteita, mutta teon loppulasku muuttuu isoksi sakkojen myötä – puhumattakaan jokaisen näpistelijän tekoon käytetyistä työtunneista.

Toisinaan tuotteet saadaan myyntikuntoisena takaisin. Niin ei käynyt ravintolaan menneen näpistelijän kohdalla Riihimäellä. Nelikymppinen mies oli mennyt ravintolaan Voimalankadulla tiistaina lounasaikaan. Hän oli pakannut take away-laatikkoon pitsanpaloja ja poistunut ravintolasta maksamatta tuotteita.

Mies oli lähtenyt juoksemaan karkuun. Järjestyksenvalvoja oli tällä kertaa nopeampi ja hän sai pitsavarkaan kiinni pysäköintialueella. Nälkäinen näpistelijä ei ollut ensikertaa anastuspuuhissa, sillä hänellä 16 aikaisempaa näpistystä vuoden sisällä.