Hämmästyttävä talvi-ilmiö toistui – pyörivä jäälevy ilmestyi joen päälle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Talvella ulkona voi päätyä todistamaan erikoisiakin luonnonilmiöitä. Yhdysvaltojen Mainessa on hämmästelty jo parina vuotena paikallisen joen pinnalle ilmestyvää epätavallista jäälevyä.

Westbrookin Presumpscot-joen pinnalle on ilmestynyt ympyrän muotoinen jäälevy, joka pyörii itsekseen paikoillaan. Ilmiön on aiheuttanut joen virtaus ja jään alapuolella oleva pyörre. Ilmiö ei ole ennennäkemätön, mutta yhtä isojen pyörivien jäälevyjen syntyminen on AP-uutistoimiston mukaan harvinaista Westbrookin kaltaisilla alueilla.

Jopa 91 metrin levyinen jäämuodostelma ilmestyi Presumpscot-joelle ensi kertaa vuonna 2019. Siitä tuli kaupungissa niin paikallisten kuin muualtakin paikalle saapuneiden ihmettelemä nähtävyys. Jäälevy ilmestyi joen pinnalle uudelleen seuraavana vuonna, silloin tosin pienemmässä muodossa.