Ilouutisia HBO:n kohusarjan faneille – Euphoria saa kolmannen tuotantokauden

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

HBO:n suositussa Euphoria-sarjassa seurataan yhdysvaltalaiskaupungin nuorten elämää, ystävyyttä, rakkautta, ongelmia ja oman identiteetin löytymistä. Sarja on ennättänyt herättämään kohua muun muassa seksikohtausten ja päähenkilöiden päihdeiden käytön vuoksi.

Euphoria-faneille on nyt tarjottu iloisia uutisia. Sam Levinsonin luomasta sarjasta tehdään ainakin vielä kolmas tuotantokausi. Toistaiseksi tiedossa ei kuitenkaan ole, milloin kolmatta kautta voi odotella ruutuihin.

Euphoria jatkuu parhaillan toisen tuotantokauden jaksojen merkeissä. Sarjan jatkuminen tuskin on varsinainen yllätys, sillä toisella kaudella katsojaluvut ovat parhaimmillaan lähes tuplaantuneet ensimmäisen kauden katsojamääriin verrattuna. Euphoriaa tähdittävät muun muassa Zendaya, Sydney Sweeney, Maude Apatow, Jacob Elordi, Barbie Ferreira ja Hunter Schafer.