Yle: Suomalaisen kurkun kilohinta nousi – tästä se johtuu

Ruoka · Tim Isokivi

Kuluttajia on viime viikkoina saattanut odottaa karu yllätys paitsi kaupan kahvihyllyllä, myös hedelmä- ja vihannesosastolla. Suomalaisen kurkun arvo on kallistunut, ja sen kilohinta on osassa kauppoja kuuden euron paikkeilla.

Yle selvitti tuoreessa artikkelissaan suomalaisen kurkun hinnan kallistumisen syitä. Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Niina Kankaan mukaan syynä ovat erityisesti korkeat sähköhinnat. Sähkö on yksi tärkeimmistä tuotantokustannuksista kasvihuoneissa.

Energian hinta vaikuttaa myös esimerkiksi lannotteiden ja pakkausmateriaalien kustannuksiin. Hortiherttuan puutarhan puutarhuri Toni Tannerin mukaan niiden hinnat ovat nousseet korona-aikana jopa kymmeniä prosentteja. Hintojen nousun taustalla ovat myös maailmanlaajuiset tuotanto- ja kuljetusvaikeudet.

Kurkku on suosittu vihannes suomalaisten keskuudessa. Sitä syödään Suomessa vuoden 2020 tilastojen mukaan vuosittain noin 54 miljoonaa kiloa. Kankaan mukaan vihannesten hinnannousu ei ole vain suomalainen ilmiö, vaan se koskee koko Eurooppaa.