Suomessa kiertää liikkuva pankki – rakennettiin pakettiautoon

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lapsiperheet ja rauhallisesta elinympäristöstä haaveilevat haluaisivat muuttaa maaseudun rauhaan ja pienille paikkakunnille. Trendi on ollut nähtävissä jo koronaviruspandemiaa ennen ja ilmiö on voimistunut vuosien varrella. Ongelmaksi saattaa kuitenkin muodostua palvelujen vähäisyys.

Jokaisella paikkakunnalla tulisi olla riittävät palvelut, koulut ja harrastusmahdollisuudet, jos sinne halutaan lisää asukkaita. Valitettavasti palveluja karsitaan ennätystahtiin ja samaan aikaan polttoaineen hintaa korotetaan. Toisin sanoen palveluiden saavuttaminen on entistäkin vaikeampaa ja kalliimpaa haja-asutusseudulla. Tilanne on epäreilu.

S-Pankki on nyt keksinyt keinon, miten pankkipalvelut saadaan myös pienille paikkakunnille. S-Biili on pakettiauto, jossa on minikokoinen pankki. Se liikkuu asiakkaidensa luokse. Palveluautossa voi esimerkiksi liittyä asiakasomistajaksi ja hoitaa päivittäisiä pankkiasioita kuten avata tilin ja verkkopankkitunnukset sekä hakea pankki- tai luottokorttia. Käteistä S-Biilissä ei käsitellä turvallisuussyistä. Aluksi S-Biilit otetaan käyttöön Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa.