Jennifer Lawrence sai ensimmäisen lapsensa – jopa sukupuoli pidetään salassa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Arvostettu näyttelijä Jennifer Lawrence on synnyttänyt ensimmäisen lapsensa aviomiehensä Cooke Maroneyn kanssa. Lapsen syntymäpäivää tai sukupuolta ei ole kerrottu julkisuuteen. Nainen on myös suurimmaksi osaksi pysynyt poissa otsikoista raskausaikanaan.

Oscar-palkittu näyttelijä synnytti esikoisensa Los Angelesissa. Asiasta kertoi TMZ-julkaisu, joka sai tietoja asiasta. Kyseessä on Lawrencen ensimmäinen lapsi miehensä, taidegalleriaomistajan Cooke Maroneyn kanssa. Pariskunta meni naimisiin kuuluisassa Belcourt of Newportin kartanossa Rhode Islandilla lokakuussa 2019.

Jennifer Lawrence vieraili The Late Showssa joulukuussa 2021. Raskaana ollut 31-vuotias Lawrence vitsaili, että hän vietti suuren osan kolmen vuoden uratauostaan lakanoiden välissä ja harrasti paljon seksiä. Pariskunnalla on tällä hetkellä koti New York Cityn Manhattanilla, mutta heidät on nähty etsimässä uutta ja ehkäpä myös isompaa taloa ympäri New Yorkia. Heillä on myös koti Beverly Hillsissä.

Pariskunta vahvisti odottavansa lasta syyskuuta 2021. Lawrence teki läpimurtonsa draamaelokuvassa Winter’s Bone, josta hän sai ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa. 20-vuotiaana hänestä tuli kaikkien aikojen toiseksi nuorin naisnäyttelijä, joka on saanut Oscar-ehdokkuuden parhaasta naispääosasta. Viisi vuotta myöhemmin hän oli maailman eniten tienaava naisnäyttelijä. Nyt hän on äiti.