DMX:n perillisten määrä paisuu – jo 15 lasta ilmoittautunut perinnönjakoon

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Amerikkalainen hiphop-tähti DMX, oikealta nimeltään Earl Simmons, kuoli 50-vuotiaana tämän vuoden huhtikuussa. Kyseessä oli kokaiinin aiheuttama sydämenpysähdys. Nyt miehen perillisiä selvitetään DNA-testien avulla.

Miehelle on ilmottautunut nyt yhteensä 15 perillistä. Kaikki testataan DNA-testillä, koska artisti oli virallisesti naimisissa 16 vuotta Tashera Simmonsin kanssa. Heillä on kolme yhteistä lasta, jotka ovat nyt vastuussa perinnöstä ennen sen lopullista jakoa, Page Six uutisoi.

DMX:n omaisuus ei ole mittava ja miehellä on myös velkaa. Hänen on tiedetty olleen vakavassa huumausainekoukussa, johon hän yritti hakea toistuvasti apua. Miehen saama sydänkohtaus oli estänyt verenkierron ja hänestä tuli elvytyksen onnistumisesta huolimatta aivokuollut.