USU: Suomessakin hamstrataan nyt käteistä – pankkiautomaateilla käy kuhina

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Pankkiautomaateilla käy nyt kuhina Suomessa. Ukrainan sota vaikuttaa nimittäin Uutissuomalaisen mukaan saaneen suomalaiset hamstraamaan käteistä rahaa. Nokaksen Nosto-automaattien nostojen määrä on viimeisen viikon aikana lisääntynyt.

Nokaksen maajohtaja Risto Levon mukaan nostotapahtumia on ollut viikossa noin viisi prosenttia viime vuotta enemmän. Käteisnostojen suuruus on kasvanut 25-30 prosenttia viime vuoden samaan ajankohtaan verrattuna. Lepo uskoo käteisen nostamisen lisääntymisen johtuvan osittain Suomessa asuvasta merkittävästä venäläisväestöstä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Kansainväliset luottokortit eivät tällä hetkellä toimi Venäjällä, ja tavanomaiset keinot saada rahaa ovat Suomessa asuville venäläisille poikki. Osassa automaatteja käteinen raha on jopa päässyt loppumaan. Lähinnä tätä on tapahtunut Levon mukaan isoissa kasvukeskuksissa. Ongelma on kuitenkin yleensä korjattu noin vuorokaudessa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.