Suomen poliisi iskee nyt ylinopeuksiin

Autot Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poliisi valvoo pian ylinopeuksia erityisesti maan pääteillä. Tehovalvontaa harjoitetaan kaikkina vuorokauden aikoina kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla 21.-27. maaliskuuta.

Poliisin mukaan valvonnan painopiste on kovissa ylinopeuksissa. Keliolosuhteet voivat muuttua kevätaikaan erittäin nopeasti, mikä lisää onnettomuusriskiä erityisesti korkeissa nopeuslukemissa.

-Tiet ovat paikoittain huonossa kunnossa ja lisäksi etenkin öisin tien pinnat muuttuvat jäisiksi. Nämä asiat yhdistettynä suuriin ylinopeuksiin ovat todella vaarallista, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Ihalainen kertoo tiedotteessa.

Suomessa ei ole vielä siirretty kesänopeusrajoituksiin, ja siksi Ihalaisen mukaan on tärkeää ettei hitaampien ja nopeimpien tienkäyttäjien nopeusero aiheuta vaaratilanteita ja onnettomuuksia. Vaikka valvonnan painopiste on pääteillä, suoritetaan valvontaa myös taajamissa.