Despacito-jättihitistä tuttu Daddy Yankee lopettaa uransa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Puertoricolainen Daddy Yankee tunnetaan parhaiten suureen suosioon nousseesta Gasolina-kappaleestaan ja Luis Fonsin kanssa tehdystä jättihitistä Despacito. Reggaeton-lajityypin suuriin nimiin lukeutuva 46-vuotias tähti on nyt ilmoittanut lopettavansa yli 30 vuotta kestäneen uransa.

Daddy Yankee paljasti torstaina 24. maaliskuuta julkaisemansa Legendaddy-studioalbumin jäävän hänen viimeisekseen. Ennen lopettamista tiedossa on myös jäähyväiskiertue. Julkaisemallaan videolla tähti kiitteli fanejaan tuesta vuosien varrella.

Daddy Yankeen 24. maaliskuuta julkaisema Legendaddy-albumi pitää muusikon mukaan sisällään kaikkia niitä tyylejä, joista hän on tullut tunnetuksi. Reggaetonin kuninkaaksi kutsuttu tähti nousi kansainväliseen suosioon erityisesti vuonna 2004 julkaistun Gasolina-hitin ansiosta, mutta Latinalaisessa Amerikassa tähti nautti suuresta suosiosta jo 1990-luvulta saakka. Luis Fonsin kanssa tehdyn Despaciton musiikkivideo on puolestaan yksi Youtuben katsoituimmista videoista.