Saarihelvetti sai rinnalleen kaksi uutta tapahtumaa – Wappuhelvetti ja Merihelvetti-risteily

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tampereen Viikinsaaressa on järjestetty vuosittain metallimusiikkiin keskittyvää Saarihelvetti-festivaalia. Tänä vuonna festivaali saa rinnalleen kaksi muutakin tapahtumaa, Wappuhelvetin ja Merihelvetin.

Wappuhelvetti järjestetään Raumalla nimensä mukaisesti vapunaattona 30. huhtikuuta 2022. Kivikylän Areenalla esiintymässä ovat tuolloin Turmion Kätilöt, Korpiklaani, Finntroll ja Detset. Perusliput maksavat ennakkoon 35 euroa.

Merihelvetti järjestetään puolestaan 29.-30. lokakuuta 2022 Helsingistä Tallinnaan ja takaisin matkaavalla Silja Europalla. Tapahtuman ensimmäisiä kiinnityksiä ovat Turmion Kätilöt, Ensiferum, Finntroll, ranskalainen Betraying the Martyrs, Rytmihäiriö ja Fear of Dominance. Matkapojille 4. huhtikuuta myyntiin saapuvien lippujen hinnat alkavat 59 eurosta.

Saarihelvetti järjestetään perinteisesti Viikinsaaressa 5.-6. elokuuta. Esiintymässä ovat muun muassa ulkomaalaiset The Black Dahlia Murder, Combichrist ja Vola.