Törkeä ryöstö videolle Keravalla – epäillyt kiinni videon ansiosta

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Itä-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, jossa kahden miehen epäillään ryöstäneen henkilön Keravalla 13. tammikuuta. Teko tallentui ryöstöpaikkana tapahtuneen Savion aseman valvontakameraan. Kahden miehen epäillään ryöstäneen uhrin teräaseella uhkaamalla ja pahoinpitelemällä.

– Saaliikseen epäillyt tekijät saivat uhrin puhelimen, käteistä rahaa sekä uhrin henkilökohtaisia kortteja, kertoo tapauksen tutkinnajohtaja rikoskomisario Krista Vallila.

– Uhri oli epäillyn teon jälkeen saanut hälytettyä apua paikalla saapuneen vartija puhelimesta. Epäillyt tekijät olivat tallentuneet turvavalvomon valvontakameran tallenteisiin ja niiden avulla pääsimme heidän jäljilleen. Epäiltyjen tekijöiden henkilöllisyys on nyt tiedossamme ja heidän epäillään syyllistyneen törkeään ryöstöön, huumausainerikokseen ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon, Vallila jatkaa.