Vapun sääennuste tarkentui – luvassa odotettua lämpimämpää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vapulle 2022 on tähän asti ennustettu melko kehnoa säätä. Tuoreimman ennustuksen perusteella vappua ei kuitenkaan mahdollisesti vietetä niin koleissa merkeissä, kuin aikaisemmin pelättiin.

Vielä torstaina Suomen etelä- ja keskiosien yli itään kulkee matalapaine lumi-, räntä- ja vesisateineen. Lunta voi sataa maan keskivaiheilla pahimmillaan jopa viitisen senttiä, joskin lämmin ja kostea sää sulattaa sen nopeasti. Perjantaina enimmät sateet väistyvät.

Vapunaattona ja vappupäivänä saattaa tulla vielä paikallisia kuuroja, mutta kaikista koleimmat säät vaikuttavat väistyvän. Aattona lämpötilat vaihtelevat pohjoisen 0-5 asteesta lounaan ja Ahvenannmaan noin 10 asteeseen, sunnuntaina lämpötilat voivat nousta etelässä paikoin 11-13 asteeseen. Aurinkoakin voidaan nähdä ajoittain.

– Vapun ennuste on kehittynyt hieman ensimmäisiä ennusteita lämpimämpään suuntaan, mutta vaikuttaa kuitenkin siltä, että vappua juhlistetaan keskimääräistä vappua viileämmässä säässä. Sateet ovat vapun tienoilla jäämässä melko maltillisiin määriin, meteorologi Jenna Salminen kertoo Forecan blogissa.