Kristian Heiskari ryhtyi kiertolaiseksi – viettää vuoden asuntovaunussa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vuoden 2019 Big Brother Suomi -ohjelman voittanut helsinkiläinen duunari Kristian Heiskari on ostanut itselleen asuntovaunun. Mies ilmoittaa viettävänsä siellä seuraavan vuoden, koska on aiemmin nauttinut kiertolaisen elämästä.

– Talvella tuli fiilisteltyä takavuosien kesää jolloin asuin asuntoautossa, tää kesä oli ehdottomasti elämäni parasta aikaa. Kaipuu liikkuvan himan vaputeen levähti niin nextille levelille et täs sitä ollaan, Heiskari kirjoittaa Instagramissa.

Hän kertoo irtisanovansa asuntonsa ja siirtyvänsä pyörillä kulkevaan kotiinsa vuoden ajaksi asumaan. Hän aikoo kiertää Suomessa ristiin rastiin. Miehellä on myös uusia projekteja tiedossa.

– Viimeks renkailla asuessa meni rapia 6 kuukautta, nyt ois tavoitteena vetää täysi vuosi. Kuitenkin kesälle ja tulevalle vuodelle luvassa pirun siistejä prokkiksia, unohtamatta kauniin kotimaamme perusteellista kiertämistä!

Heiskari nousi nopeasti tunnetuksi ja suosituksi hahmoksi Suomen julkkiskentällä. Mies osallistui Big Brotherin jälkeen myös Selviytyjät Pohjola-ohjelmaan ja nappasi sieltäkin voiton. Äsken hänet nähtiin Farmi-ohjelmassa, jota mies vertaa mökkireissuun sekalaisen porukan kanssa.