Kesälahdentien rattijuoppo ajoi ojaan – vieläpä ilman ajokorttia

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Joillekin ihmisille tuntuu olevan samantekevää se, ovatko he nauttineet päihdyttäviä aineita ennen liikenteeseen lähtemistä tai onko heillä edes voimassa olevaa ajokorttia. Näistä välinpitämättömästi liikennesääntöihin suhtautuvista tai muille vaaraa-aiheuttavista kuljettajista uutisoidaan päivittäin.

– Päihtynyt mies ajoi ilman vaadittavaa ajo-oikeutta henkilöautollaan Savonlinnassa Kesälahdentiellä, jolloin auto suistui ojaan, kertoo Itä-Suomen poliisilaitoksen Etelä-Savon yksikkö.

Mies oli kuljettanut ajoneuvoa Savonlinnassa Kesälahdentiellä 1. kesäkuuta kello 23:50 aikaan. Miehen kuljettama auto oli suistunut ojaan. Hätäkeskusilmoituksen perusteella paikalle mennyt poliisipartio oli puhalluttanut miehen. Puhallustulos oli 1,7 promillea. Lisäksi selvisi, ettei miehellä ole voimassa olevaa ajo-oikeutta. Miehelle aiheutui lieviä vammoja auton suistumisesta ojaan.

Henkilöautoa kuljettaneen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.