Tiger Kingin Joe Exotic perui vankilahäät – sulhanen pääsi vapaaksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Supersuosiota niittäneestä Tiger King -suoratoistosarjasta julkisuuteen noussut Joe Exotic oli astelemassa vihille vankilassa tapaamansa miehen, John Grahamin kanssa. Valitettavasti häät on nyt peruttu. Syynä on pariskunnan suhteen hiipuminen.

Graham pääsi vapauteen, eikä hän ole sen koommin enää ollut kiinnostunut vankilassa istuvasta eläintarhaajasta. Joe Exotic kertoo jatkaneensa elämäänsä eteenpäin ja lämmitelleensä suhdetta entisen tuttavansa kanssa, TMZ kertoo. Nimeä ei ole paljastettu julkisuuteen.

Joe Exotic jätettiin kylmästi kesken vankeustuomion myös silloin, kun hänen aviomiehensä Dillon Passage ilmoitti ottavansa eron miehestä. Joe Exotic tapasi murtovarkaudesta ja aseen laittomasta hallussapidosta tuomitun John Grahamin vankilassa Texasin Fort Worthissa helmikuussa.

Joe Exotic tulee viettämään vankilan muurien sisällä näillä näkymin yhteensä 21 vuotta. Eläintarhanpitäjä on halunnut tuomiotaan lyhennettäväksi sairastamansa aggressiivisen syövän vuoksi.