Tiemerkinnät pieleen koomisella tavalla – kuinka tällä tiellä pitäisi ajaa?

Autot Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Kaliforniassa sijaitsevassa Hollisterissa on ihmetelty epätavallisia uusia tiemerkintöjä. Asfalttiin maalatuissa merkinnöissä ei vaikuta olevan minkäänlaista järkeä, ja suoriksi tarkoitetut viivat kulkevat tien päällä siksakkia.

Hollisterin hämmentävät tiemerkinnät herättivät kansainvälistä huomiota asukkaiden ottamien kuvien ja videoiden levittyä sosiaalisessa mediassa. Moni ihmetteli, kuinka ihmeessä kaupungin teillä pitäisi nykyään ajaa.

Hollisterin kaupunginjohtaja Igancio Velazquezin mukaan tiemerkintöjen piti olla vain hieman käyriä. Ilmeisesti työhön palkatut urakoitsijat olivat kuitenkin tulkinneet heille annetut ohjeet hieman toisin. Velazquezin mukaan teiden merkinnät tullaan maalaamaan uudelleen, eikä korjauksista koidu lisäkustannuksia veronmaksajille.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.